9. lokakuuta 2015

1. kirjablogi: Valkoinen masai

Sain koulusta tehtäväksi lukea ja pitää blogia kirjasta, joka liittyy johonkin vieraaseen kulttuuriin. Aihe oli mielestäni ihan mielenkiintoinen, ja samalla ajankohtainen. Aloitinkin noin viikko sitten lukemaan äitini ehdotuksesta kirjaa, nimeltä Valkoinen masai. Se perustuu tositapahtumiin ja sen on kirjoittanut sveitsiläinen Corinne Hofmann, joka on samalla myös kirjan päähenkilö. Kirjasta on tehty myös elokuva, joka ilmestyi vuonna 2005. 

Vaikka en ole hirveästi vielä kerennyt kirjaa lukea, olen saanut selville, että se kertoo naisesta, joka matkustaa avopuolisonsa kanssa Keniaan lomailemaan. Siellä hän tapaa masai - heimoon kuuluvan miehen, johon hän rakastuu ensisilmäyksellä. Hän ei saa miestä mielestään, ja kun hänen lomansa loppuu, hän tietää, että tulee pian takaisin, ja etsii miehen uudestaan käsiinsä. Pian hän  palaakin uudestaan Keniaan, eikä hänen miesystävästään enää puhuta.

Masai - soturien kulttuuri eroaa selvästi suomalaisesta kulttuurista. Nainen ja mies ovat täysin eriarvoisia Masai - heimojen keskuudessa. Naiset ja miehet eivät esimerkiksi saa ruokailla keskenään, ainoastaan teen juominen yhdessä on sallittua, joten ravintoloissakin on omat ruokailutilat miehille ja naisille. Ruokakulttuurissa on tietysti muitakin eroja. Ruoka on erittäin yksinkertaista, eikä vasempaa kättä saa käyttää syödessä.  Seksuaalisuus on masai - heimoissa lähes tabu, ja suuteleminen on heidän mielestään ällöttävää ja epäsopivaa.

Tietysti myös Kenialainen kulttuuri eroaa selvästi meidän kulttuuristamme. Julkisia palveluita on huonosti saatavilla, ja jos niitä on, ne toimivat huonosti sekä hitaasti. Virkamiehet ovat lahjottavissa, ja vankeja kohdellaan huonommin kuin meillä eläimiä. Päivittäisesti tarvittavat asiat ja elintarvikkeet ovat huomattavasti halvempia kuin meillä päin. 

Kirja on ollut mielestäni tähän asti ihan hyvä, ja mielenkiintoinen, mutta silti hieman tylsää luettavaa. Kaipaisin kirjaan hieman enemmän toimintaa ja tapahtumia. Toisaalta elämä Keniassa, varsinkin alkeellisen masai - heimon keskuudessa, on varmasti paljon yksinkertaisempaa, kuin täällä Suomessa. On kuitenkin kivaa saada tietoa eri kulttuurista kirjan muodossa, varsinkin, kun luen tositarinaa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti